Ositukselle ja perinnönjaolle ei ole laissa määrätty mitään määräaikaa. Ositusta tai perinnönjakoa ei saa toimittaa ennen kuin pesän ja vainajan velat on maksettu. Osituksessa ja perinnönjaossa on kysymys kahdesta eri toimituksesta. Ositus tarkoittaa aviovarallisuussuhteen purkamista. Siinä selvitetään, mikä varallisuus kuuluu leskelle ja mikä vainajan perillisille. Jäämistöositus voidaan tehdä lesken ja perillisten välisenä tai kuolleiden puolisoiden kuolinpesien välillä. Puolisoiden kuolinpesät ovat erilliset, vaikka molemmissa olisivat samat osakkaat, kuten rintaperilliset. Perinnönjako puolestaan tarkoittaa vainajalle kuuluvan omaisuuden jakamista perillisille.
Ennen lopullista perinnönjakoa on yleensä tehtävä ositus, mikäli perittävä oli avioliitossa (tai rekisteröidyssä parisuhteessa). Ositus tarkoittaa aviopuolisoiden avio-oikeuden toteuttamista. Jos perinnönjättäjän omaisuus oli hänen kuolinhetkellään suurempi kuin lesken, leskellä on oikeus saada perinnönjättäjän omaisuudesta ns. tasinko-oikeutensa nojalla omaisuutta niin paljon, että vainajan ja lesken omaisuudet ovat osituksen jälkeen yhtä suuret. Vähemmän omistava leski voi myös olla käyttämättä tasinko-oikeuttaan, kyseessä on tällöin perintöveron alainen perintö perillisille perinnönjättäjältä. Jos lesken omaisuus on kuolinhetkellä suurempi kuin perinnönjättäjän omaisuus, lesken tulee maksaa tasinkoa perillisille, jollei leski vetoa tasinkoprivilegiin eli oikeuteensa olla luovuttamatta tasinkoa vainajan perillisille. Vasta osituksen jälkeen tiedetään, mikä omaisuus kuuluu leskelle ja mikä kuolinpesälle.
Lesken tasinkosaanto otetaan huomioon myös perintöverotuksessa. Tasinkosaanto ei kuitenkaan ole perintöveron alainen, joten leskelle ei määrätä tasinkona saadusta omaisuudesta veroa.
Perillisten jakovaatimuksesta huolimatta, leskellä on myös aina oikeus pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto ja siihen kuuluva irtaimisto, jollei hänen omaan omaisuuteensa kuulu hänen kodikseen sopivaa asuntoa.
Lesken tasinkoetuoikeus ja lesken hallintaetuoikeus otetaan huomioon jo perukirjamerkinnän perusteella tehtävässä laskennallisessa jaossa eikä vasta todellisen ositus- tai jakokirjamerkinnän mukaisesti. Ellei leski sitten tosiasiassa käytä esimerkiksi oikeuttaan pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä asuntoa, vaan se jaetaan perinnönjaossa, ratkaisusta on ilmoitettava verottajalle, jotta verotus voidaan oikaista tosiasiallisia olosuhteita vastaavaksi. Lesken hallintaoikeus nimittäin pienentää perijöiden perintöveron määrää.
Jos puolisoilla oli avioehtosopimus, jonka mukaan heillä ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, omaisuuden osituksen asemasta tehdään omaisuuden erottelu. Tällöin lähtökohtana on, että kumpikin puoliso pitää oman avio-oikeuden ulkopuolisen omaisuutensa, eikä varallisuuden siirtoja tapahdu. Omaisuuden erottelussa toteutettavat yhteisomistussuhteiden purkamiset ovat normaaleja kauppoja tai lahjoja, joista voidaan verottaa sen mukaisina.
Tapauksissa, joissa avio-oikeus kohdistuu vain osaan omaisuuteen, joudutaan tekemään sekä ositus että omaisuuden erottelu.
Huomioitavaa on, että jos pariskunta on lapseton ja testamenttia ei ole tehty, leski perii ensiksi kuolleen puolisonsa. Leski perii avioehdosta huolimatta puolisonsa, jos lapsia ei ole. Jos puolisoilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen, varallisuus jaetaan pääsääntöisesti puolittamisperiaatteen mukaisesti sukuhaarojen kesken lesken kuoltua. On tärkeää huomata, että varakkaamman lesken oikeus olla maksamatta tasinkoa on henkilökohtainen oikeus, johon lesken perilliset eivät pysty tehokkaasti vetoamaan enää lesken kuoleman jälkeen. Jos puolisoilla on avio-oikeuden poissulkeva avioehto, tulee omaisuus jakaa lesken kuoltua lesken perillisten ja ensiksi kuolleen puolison toissijaisten perillisten kesken siinä suhteessa, kun puolisot omistivat omaisuuden ensiksi kuolleen puolison kuolinhetkellä. Puolisot voivat myös tehdä keskinäisen testamentin, jolla määrätään miten omaisuus jaetaan heidän kummankin kuolemansa jälkeen.
Vasta kun lesken osuus on laskettu ja mahdollinen tasinko maksettu, voidaan vapaasti jakaa perintö muiden perillisten kesken.
Kuolinpesän osakkaat voivat itse tehdä perinnönjaon sopimalla. Osakkaat voivat vapaasti sopia, mitä omaisuutta kenenkin jako-osaan tulee riippumatta omaisuuden laadusta. Pyrkimyksenä on, että kukin osakas saa perintöosuutensa verran pesästä omaisuutta. Useimmiten jokin asiantuntija kuitenkin laatii perinnönjakosopimuksen, jonka osakkaat allekirjoittavat. Tällöinkin on kyse sopimusjaosta.
Jos osakkaiden välillä ei löydy sopua jaosta, jaon tekee ulkopuolinen henkilö eli pesänjakaja. Pesänjakajan on tehtävä jako myös silloin, kun joku osakkaista tätä vaatii. Pesänjakajan määräämistä on haettava käräjäoikeudelta. Pesänjakajan tulee olla puolueeton, eikä hän voi olla kenenkään asiamies. Tilanteissa, joissa joku osakkaista on vajaavaltainen (alaikäinen tai holhottava) tai jonkun omaisuus on pesästä ulosmitattu, pesänjakaja tekee yleensä jaon. Kuitenkin myös näissä tilanteissa sopimusjako on mahdollinen. Sopimusjakotilanteessa vajaavaltaisen edunvalvoja tarvitsee maistraatin luvan ositus – ja perinnönjakosopimuksen allekirjoittamiseen. Ulosottotilanteessa tarvitaan puolestaan ulosottovelkojien suostumus sopimusjakoon. Mikäli pesänjakaja on määrätty kuolinpesään hoitamaan perinnönjakoa, allekirjoittaa pesänjakaja yksin jakokirjan.
Perinnönjako tulee lainvoimaiseksi, jos kaikki osakkaat hyväksyvät perinnönjaon ja ilmoittavat, että he eivät tule sitä moittimaan. Jakoon tyytymätön pesän osakas voi moittia jakoa tuomioistuimessa. Tällöin hänen on nostettava kanne muita osakkaita vastaan kuuden kuukauden kuluessa jaon toimittamisesta. Moiteajan kuluttua perinnönjako saa lainvoiman, jos kukaan ei ole moittinut jakoa.